Kerron sinulle kaiken
Σκηνοθέτης: Simo HalinenΣεναριογράφος: Simo Halinen
Ηθοποιοί: Alex Anton, Emmi Nivala, Leea Klemola, Peter Franzén, Ria Kataja
Έτος παραγωγής: 2013, Suomi
Μήκος: 95.
Kerron sinulle kaiken on tarina suurta murroskautta elävästä Maaritista (Klemola) ja ihmisistä hänen lähellään.
Maarit on vastikään korjannut sukupuolensa naiseksi. Vihdoin elämä alkaa maistua omalta. Maaritin on kuitenkin avattava menneisyytensä solmut päästäkseen elämässään eteenpäin. Hän haluaa rakentaa suhteen teini-ikäiseen tyttäreensä uudelleen ja päästä taas auttamaan muita ihmisiä. Maarit myös haluaa rinnalleen jonkun, jonka kanssa jakaa onnenhetket, juoksulenkit ja vuoteensa. Kun kohtalo heittää Maaritin tielle Samin (Franzén), näyttää kaikki olevan mahdollista.
Kerron sinulle kaiken voi hyvin olla vuoden tärkein kotimainen elokuva. Sen lisäksi, että se on valtavan hyvin käsikirjoitettu, ohjattu ja näytelty, elokuva käsittelee ensimmäisenä kotimaisena kokoillan elokuvana transsukupuolisuutta.
Elokuva alkaa terapiaistunnosta ja hetken pelottaa, että päähenkilön Maaritin (Leea Klemola) transsukupuolisuus käsitellään ongelmallisena poikkeustilana ja sairaskertomuksena. Kaikeksi onneksi ohjaaja-käsikirjoittaja Simo Halinen on onnistunut välttämään sudenkuopat. Maaritin hahmo on syvä, kompleksinen, inhimillinen ja mikä tärkeintä, koskettava. Klemola näyttelee hienovireisesti transnaista, joka kaipaa elämäänsä rakkautta ja hyväksyntää kuten kuka tahansa.
Kerron sinulle kaiken on viiden ihmisen kudelma, jossa Maarit on ihmissuhdeverkoston keskus, henkilö joka haluaa auttaa muita, mutta joka jää toistuvasti yksin.
Kerron sinulle kaiken kasvaa pikkuhiljaa viisaaksi tutkielmaksi ihmisen identiteetistä. Elokuvan valossa minuus näyttää jatkuvasti muovautuvalta ja hauraalta rakennelmalta, joka kaipaa koko ajan ympäristön vahvistusta. Ajatus ei ole uusi, mutta Kerron sinulle kaiken hienous onkin siinä, että se todistaa teorian vastaanpanemattomasti todeksi. Elokuvan hahmot peilaavat koko ajan itseään muihin, ja nekin, jotka kuvittelevat olevansa vahvoja ja sekoilun yläpuolella, joutuvat nöyrtymään elämän edessä. Normit eivät vaan toimi.