USP:n puhemiehistö kokoontuu syyskokoukseensa

07/10/2016

USP:n puhemiehistö kokoontuu syyskokoukseensa
 
Ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistö kokoontuu syyskokoukseensa Helsingissä torstaina ja perjantaina 20. - 21.10.2016. Istuntojen hyväksymiä päätöslauselmia ja muita keskeisiä ulkosuomalaisille tärkeitä asioita edistetään tapaamisissa ministerien ja eduskunnan valiokuntien kanssa.

Sisäministeri Paula Risikon kanssa keskustellaan USP:n saattamisesta lainsäädännön piiriin ja ministeriön työryhmän perustamisesta asiaa tutkimaan. Ulkosuomalaisparlamentin saattaminen lainsäädännön piiriin on poliittinen päätös, jota jouduttaisi, mikäli eduskunta tekisi USP:n asemasta kansallisen itsenäisyyden juhlavuoden päätöksen, kuten on esitetty.
Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen kanssa pohditaan Suomi-koulujen valtionavun lisäämistä sekä myös Suomi-Seura ry:n omaa, ulkosuomalaisten hyväksi tehdyn toiminnan valtionavustusta.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Annika Lapintien kanssa käydään läpi hyvin edistynyttä kirjeäänestysasiaa, varojen löydyttyä hallituksen kehysriihessä sekä lainvalmisteluun vuosina 2018-19 että kirjeäänestyksen toteuttamiseen vuoden 2019 eduskuntavaaleista lähtien.

Ulkoasiainvaliokunnan uudelle puheenjohtajalle Matti Vanhaselle esitellään ajankohtaiset ulkosuomalaisille tärkeät asiat. Lakivaliokunnan puheenjohtajan Kari Tolvasen kanssa keskustellaan USP:n saattamisesta lainsäädännön piiriin.

Ulkoasiainministeriön Konsuliasioiden yksikön sekä Passi- ja viisumiyksikön kanssa edistetään moninaisia kansalaispalveluasioita. Tapaamista isännöivä yksikön päällikkö Juha Savolainen on työskennellyt USP:n parlamenttisihteerinä 2000-luvun alussa.

USP:n 20-vuotisjuhlaistunnosta 16. - 17.6.2017 Helsingin yliopistossa voi jo alustavasti lukea USP:n kotisivulta www.usp.fi
USP:n käsikirjan syyskuussa päivitetty versio on myös kotisivulla, muun muassa Ajankohtaista-osiossa.

Lisää tietoa USP:sta: www.usp.fi ja Facebookissa (ulkosuomalaisparlamentti), tai ota yhteyttä: parlamenttisihteeri Sini Castrén: sini.castren@suomi-seura.fi ja info@usp.fi, puh. +358 9 6841 2127.

Liity jäseneksi!

Liity Pohjois-Kreikan Suomi-Seuran jäseneksi!
Lue seuran säännöt täältä tai lataa ne täältä
Lataa jäsenhakemus ja lähetä se meille sähköpostilla seura@suomi-seura.gr